HSK:n Lasten purjehduskoulu on suunnattu n. 7–13 vuotiaille lapsille, jotka odottavat innolla pääsyä mukaan riemukkaaseen purjehdusharrastukseen. Osallistujilta ei odoteta aikaisempaa purjehdustaustaa tai muuta vesillä liikkumisen kokemusta. Rohkeus kokeilla uusia asioita katsotaan eduksi!
Lasten purjehduskoulu tarjoaa kesän huikeimman elämyksen, kun ensi kertaa osallistujat pääsevät kokeilemaan jollapurjehduksen lisäksi myös purjelautailua sekä olosuhteiden salliessa seuran pienköliveneitä. Ikimuistoisella leiriviikolla opitaan purjehduksen perusteita, vastuullisia vesillä liikkumisen käytänteitä sekä muita purjehduksessa ja veneilyssä erittäin hyödyllisiä taitoja. Kurssin päätyttyä jokainen osallistuja voi jatkaa harrastusta HSK Akatemian harrastuspolun ensimmäisessä tasoryhmässä. Fun ryhmän toimintaan pääset tutustumaan täältä.
Kurssiohjelma
| Klo 9:00 | Kokoontuminen/päivän aloitus klubitalon portailla |
| Klo 9:15 | Aamupäivän ohjelman esittely ja jakautuminen pienryhmiin |
| Klo 9:30➡️ | Aamupäivän harjoitukset |
| Klo 12:30 | Lounas ravintola Blue Peterissä |
| Klo 13:15 | Lepohetki ja iltapäivän ohjelman esittely |
| Klo 14:00 ➡️ | Iltapäivän harjoitukset |
| Klo 16:30 | Päivän lopetus klubitalon portailla |
Kurssin opetuskielenä toimii suomi ja tarvittaessa myös englanti.
Vaatetus
HSK tarjoaa purjehdustakkeja- ja housuja osallistujille lainaan, mikäli kotoa ei löydy sopivia varusteita. Seuran omistamien purjehdusvaatteiden koot vaihtelet 128cm–164cm välillä.
Mukaan leirille kannattaa pakata ainakin:
- Sään mukaiset ulkoiluvarusteet (tuulenpitävä takki ja housut)
- Purjehdukseen soveltuvat kengät, jotka saavat kastua (tennarit tai lenkkarit, jotka pysyvät hyvin jalassa)
- Vaihtovaatteita
- Lippis/pipo ja hanskat
- Aurinkolasit ja -rasva
- Uima-asu ja pyyhe
Huom! Jokaiselle osallistujalle lainataan seuran pelastusliivit/jollapurjehdusliivit. Myös omia pelastusliivejä saa ottaa mukaan leirille. Liiveissä ei saa turvallisuussyistä olla kauluksia.
Hinta
Lasten purjehduskoulun kurssiviikon hinnat:
- 5pv, 360€ 15.4 saakka, jonka jälkeen 390 €
- 4 pv, 300€ 15.4 saakka, jonka jälkeen 330 €
Hinta sisältää
- Valmennuksen ja ohjauksen
- Purjeveneiden ja lautojen käytön
- Purjehdusvarustus (pelastusliivit, purjehdusasu: housut ja takki)
- Ravintola Blue Peterin valmistama maittava lounas
- Sauna- ja pukuhuonemahdollisuudet seuran kerhotiloissa
- Leiripaitan
- Harjoituskirjan
Ajankohdat
- leiri: viikko 23 1.–5.6.2026 (5 pv) ILMOITTAUDU
- leiri: viikko 24 8.–12.6.2026 (5 pv) ILMOITTAUDU
- leiri: viikko 25 15.–18.6.2026 (4 pv) ILMOITTAUDU
- leiri: viikko 26 22.–26.6.2026 (5 pv) ILMOITTAUDU
- leiri: viikko 32 3.8–7.8.2026 (5 pv) ILMOITTAUDU
Edellisvuosina kurssit ovat olleet suosittuja, joten toimi siis nopeasti ja varmista paikkasi Lasten purjehduskoulussa. Jokaiselle kurssille otetaan enintään 30 junioria, paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.
Peruutukset suoraan toimisto@hoski.fi
Lisätiedot

Lasten purjehduskoulun koordinaattori
Suvi-Tuuli Wikström
suvi-tuuli.wikstrom@hoski.fi
