Moth on yksinpurjehdittavien veneiden F1. Kansainvälisissä arvokisoissa kilpailee purjehdusmaailman huippuja, ja pääset mittamaan taitojasi maailmanmestareita, olympiavoittajia ja maailmanympäripurjehtijoita vastaan. Ennen kaikkea, Moth-purjehdus on hauskaa.
Moth nousee kantosiivelle, eli “foilaamaan”, noin metrin korkeuteen vedenpinnasta. Tunne on kuin lentävällä matolla, ja se tunne on yhtä maaginen vielä vuosienkin jälkeen, kuin mitä se oli ensimmäisellä kerralla foileille päästessä.
Harva kilpavene on niin hauska purjehtia, että vesille tekee mieli vaikka sillä kerralla ei saisikaan kilpakumppaneita mukaan vesille treenaamaan. Suomen Moth-fliitti on kuitenkin hyvin aktiivinen, ja lähes aina sopivan sään sattuessa vesille lähtee useampikin vene. Suurin osa Suomen kisoista järjestetään HSK:lla, keskittäen jopa euroopan mittakaavassa varsin suuren Moth-fliitin samalle seuralle.
Kisoissa päästään 15-19 solmun kryssivauhteihin, ja ylämerkin jälkeen kiihdytetäänkin sitten jo 23-30 solmun vauhteihin. Toisin kuin voisi kuvitella, taktisuus on tärkeä elementti, vaikka vauhdit ovatkin kovia. Kun Mothin saloihin on päässyt kiinni, vendat ja jiipit tehdään ilmassa foilaavina, jolloin manöövereissä menetetään hyvin vähän. Pienenkin lisäpuuskan löytyminen voi palkita useamman solmun lisävauhdilla.
Moth on todella kevyt, eikä paineet köysissä ja muissa osissa koskaan kasva erittäin suuriksi. Vauhdin hurma on uskomatonta, ja jopa moottoriveneet jäävät toisinaan taakse. Muiden veneilijöiden ihmettelevät ilmeet kertovat paljon.
HSK:n Moth-fliitti on erittäin vastaanottavainen ja auttavainen. Rannasta löytyy aina kokeneempia purjehtijoita, jotka mielellään auttavat ja neuvovat uusia tulokkaita. Jos haluat päästä mukaan Suomen vauhdikkaimpaan kevytveneeseen ja nauttia äänettömästä lentämisestä, kannattaa ehdottomasti liittyä seuraan!
Yksinpurjehduksessa ei tarvitse miettiä muiden aikatauluja. Käytettyjä veneitä löytyy Suomesta sekä ulkomailta, ja perusveneen saa jo noin 6000 eurolla.
Olkaa rohkeasti yhteydessä!