Toimintasuunnitelma 2016

Helsingfors Segelklubb ry:n toimintavuoteen 2016 ei ole suunniteltu mitään yksittäistä suurta asiaa, mutta vahvaa tekemistä jatketaan eri osa-alueilla. Isojen investointien osalta on tarkoitus vetää henkeä ellei mitään yllättävää tapahdu. Toisaalta vahva taloudellinen perustamme kestää tarvittaessa melkoisiakin pistekuormia. Toimintaan sen sijaan panostetaan useilla sektoreilla.

Lasten Purjehduskoulu järjestetään perinteiseen tapaan usealle ryhmälle. Lisäryhmiä on luvassa, ja siten tältä osin aiempaa merkittävästi enemmän toimintaa. Omasta koulusta meille aktiiveiksi jääneitten määrä on kasvanut, kuten myös useista muista seuroista meille siirtyneitten nuorten purjehtijoitten joukko. Näin ollen meillä on jo koossa neljä kymmenen purjehtijan optimisti-jollaryhmää sekä kaksi viiden E-jollapurjehtijan ryhmää. NOV (=NuoriOlympiaValmennettava) -purjehtijoita, jotka ovat sekä meiltä että muista seuroista, Vattunokalla valmennetaan todennäköisesti Laser- ja 470-luokissa.

Vuonna 2016 HSK järjestää H-veneitten MM-kilpailun, Kansanveneitten Gold Cup-kilpailun sekä RSX-purjelautojen EM-kilpailun. Meidän mittapuumme mukaan pitkähkö kansainvälisten arvokilpailujen “kuiva kausi” Vattunokalla päättyy ryminällä.

Pursiseuratovereitamme on erittäin todennäköisesti myös Rion olympialaisissa; onhan tähänastisista viidestä maapaikasta kolme hoskilaisten hankkimia.

Matkaveneilijöillä on jälleen kirjaimellisesti maailmoja syleileviä suunnitelmia, painopisteen toki ollessa Itämeren alueella.

Retkisaarissa keskitytään kiukaitten uusimiseen ja testaamiseen. Suuria investointeja ei ole suunnitteilla.

Satamatoimikunta esittää uuden mastonosturin hankkimista sekä mastovajan korjausten viimeistelyä. Tarkoitus on myös laatia suunnitelmat toimiston ja ravintolan välisen piha-alueen kunnostamiselle. Varsinainen korjaus ajoittunee vuoteen 2017.

Klubitoimikunta pitää meidät hyvällä tuulella mukavine tapahtumineen ja tiedotustoimikunta informoi kaikesta siitä, mitä me hoskilaiset touhuamme.

Syksyllä vaalitoimikunta hikoilee yrittäessään löytää kaksi erinomaista varakommodoria sekä yhden loistavan satamajohtajan mainioitten erovuoroisten korvaajiksi.