HSK Akatemia hakee innokkaita nuoria urheilijoita kilparyhmiin Fast Track -ohjelman kautta
Fast Track on intensiivinen harjoitusohjelma, jolla nostetaan urheilullinen nuori, noin 9–12-vuotias, suoraan kilpapurjehtijaksi. Aikaisempaa taustaa purjehduksesta ei tarvitse olla.
Harjoitusohjelma sisältää viisi monipuolista harjoituskertaa yhden viikon aikana. Harjoittelussa käydään läpi mm. veneen käsittelyä, vauhdin ajamista, ratapurjehdusta, lähtöjä sekä optimistijollan trimmien merkitys eri olosuhteissa. Ohjelman jälkeen purjehtija etenee sopivan tasoiseen harjoitteluryhmään ja mukaan kilpapurjehdukseen.
Ohjelma toteutetaan yhden valmentajan ja kahden purjehtijan ryhmänä. Molemmat purjehtijat saavat jatkuvasti ohjeita ja palautetta valmentajalta viikon aikana. Lisäksi toisen kokelaan kanssa yhdessä oppiminen vie taitoja eteenpäin vauhdikkaasti.
Fast Track -ohjelman harjoituskerrat ovat pituudeltaan 1–3 tunnin mittaisia, yhteensä 10 tuntia. Valmentaja suunnittelee harjoitukset päiväkohtaisesti huomioiden kelin sekä urheilijan kunnon/keskittymisen tason. Poikkeustilanteesta johtuen valmentaja huolehtii myös siitä, että koronaturvallisia toimintatapoja noudatetaan rannassa.
Esimerkki Fast Track -ohjelmasta:
-
- Ma 17–19 johdatus lajiin, vesille
- Ti 17–18 toinen vesitreeni
- to 16–18 erikoisteemana mänööveriharjoittelu
- pe 16–18 ratapurjehdus, lähtöharjoittelua
- la 10–13 trimmit, ”leiriregatta”
Fast Track -ohjelman hinta on 375 € sisältäen jollakaluston, purjehduspäällysvaatteiden ja pelastusliivien käytön. Oman märkä- tai kuivapuvun hankkimista suositellaan.
Huom! Valmennusohjelmaan voit ilmoittautua yksin tai yhdessä esimerkiksi kaveruksen kanssa. Valmennus alkaa kun kahden nuoren kokoonpanot täyttyvät.
Lisätiedot ja yhteydenotot päävalmentajalta:
Santiago Lopez
+39 329 8527359
santiago.lopez@hoski.fi