Helsingissä veneiden talvisäilytyspaikkojen määrä on selvästi vähenemässä kaupungin tekemien päätösten myötä. Jotta voimme edelleen tarjota kaikille jäsenillemme talvisäilytyspaikan kotisatamassamme, on tärkeää suunnitella ja kehittää säilytystä jatkuvasti. Lisäksi on tärkeää, että kaikki talvisäilytyssopimuksen tehneet noudattavat yhteisesti luotuja ja hyväksyttyjä toimintamalleja..
Tälle sivulle on koottu toimintaohjeet sekä Hoskilaisille vuosien varrella kertyneet yhteiset hyvät kokemukset turvallisesta ja mukavasta talvisäilytyksestä. Kehitysideoita voi esittää Hoskin nostoporukalle, satamakapteenille tai satamajohtajalle.
Lue tämä ohjeistus huolellisesti ennen veneesi talvisäilytystä Hoskin alueella.
Mikäli viime vuodesta poiketen et säilytä venettäsi tänä vuonna Hoskilla, niin ilmoita siitä
mahdollisimman pian satamakapteenille. Jos veneesi on korjattavana talven aikana muualla ja tarvitsee talvisäilytystilan vain osaksi vuotta, ole yhteydessä asiasta satamakapteeniin mahdollisimman pian.
Ympäristö
On erittäin tärkeää, että jokainen veneen omistaja huolehtii talvisäilytysalueen siisteydestä koko talvikauden ajan. Satamassa on kierrätyspalvelut monelle eri jätelajeille. Glykolia emme pysty vastaanottamaan, sen talteenotto on kuitenkin suositeltavaa. Ohjeet löytyvät eri moottorivalmistajien käyttöohjeista. Glykolin voi toimittaa Sorttiasemalle kierrätettäväksi.
Lakiuudistusten myötä Hoski on kieltänyt ns. pehmeiden pohjamaalien käytön satama-alueella, joten ole tarkkana uutta pohjamaalia valitessasi. Tarvittaessa kysy neuvoa myyjiltä, satamakapteenilta tai seurakavereilta.
Mahdollisista pohjan hiekka- ym. puhalluksista tulee sopia etukäteen satamakapteenin kanssa. Työn tilaaja vastaa, että työympäristö on pölytön ja kaikki puhallus-, pressu- teippi- ym. jätteet toimitetaan työn jälkeen asianmukaiseen kierrätykseen
Turvallisuus
Turvallisuuteen liittyvät asiat on listattuna seuraavasti:
- Yleinen siisteys edistää turvallisuutta.
- Suurin riski onnettomuuksiin satamassamme on ollut veneeseen kiipeäminen /veneen vahaaminen yms. tikkailla tai muilla telineillä. Kiinnitä tikkaat veneeseen yläosastaan ja noudata varovaisuutta
- Veneitä nostettaessa taakan alla/lähettyvillä ei saa olla.
- Autoilu nostoalueella ei ole sallittua, sitä rajoitetaan nostojen ajan.
- Mastoja nostettaessa tulee noudattaa huolellisuutta.
- Sido mastosi huolellisesti mastotelineeseen.
- Tarkista, että veneesi pukki on asianmukaisessa kunnossa, myös myöhemmin talven aikana.
- Veneen lämmittämisestä veneen omalla lämmittimellä (esim. dieselöljy, kaasu) sekä sähkön tilapäisestä käytöstä lämmittämiseen huolto- tai korjaustöissä telakoinnin aikana pitää sopia erikseen satamakapteenin kanssa.
- Lämmittämisen aikana tulee aktiivisesti valvoa lämmittimen toimintaa ja ehkäistä ennalta mahdollista tulipaloa.
- Sähkön käyttö on sallittua telakoinnin aikana normaaleihin kunnostustöihin ja akkujen lataamiseen. Sähköjohto tulee irrottaa pistorasiasta käytön jälkeen. Satamassa on ns. suko liittimiä, hanki vastaava pistoke käyttöösi. Sovittimien käyttö ei ole turvallista. Varmista, että johdotuksessa on vikavirtasuoja
- Tulityö (esim. hitsaus, kulmahiomakoneen käyttö) on satama-alueella kielletty
- Tilapäinen tulityölupa anotaan satamakapteenilta
- Tulen teko satamassa on kiellettyä
- Nostureita ei saa käyttää henkilönostimina
- Noudata nostoryhmän ohjeita nostojen aikana
Nosto- ja laskuajan varaaminen
Voit varata Jettify-asiointisivuston kautta veneellesi joko ”yhteisnoston” tai ”oman noston” sekä samalla tavalla vesillelaskun. Nostovaraus pitää tehdä vähintään viikkoa ennen aiottua nostopäivää, mielellään heti syyskuun alussa. Ajoissa tehty varaus helpottaa merkittävästi kentän käytön suunnittelua ja toteutusta. Mikäli suunnitelmaasi tulee muutos nosto- tai laskupäivän lähestyessä, sen voi vaihtaa. Huomaa, omia nostoja tai laskuja ei voi tehdä yhteisnosto- tai yhteislaskupäivinä.
Veneen ja pukin merkinnät
Jokaisessa telakoitavassa veneessä ja veneen pukissa tulee olla veneen nimi näkyvästi esillä. Lisäksi pukin oikeaan takakulmaan tulee liimata vuosittain jaettava sopimusnumero. Mikäli telakoit maston, tulee myös siihen liimata näkyvästi sopimusnumero. Viimevuotinen tarra ei kelpaa! Tarran voi noutaa ST1 asemalta arkisin 13–18, la-su 10-18. Venettä tai mastoa ilman tunnuksia ei säilytetä Hoskilla. Muista, että veneen omistajana sinulla on vastuu veneestäsi, sen pukista sekä peitteestä ja peitetelineestä koko talvisäilytyksen ajan. Tästä syystä on perusteltua käydä sopivin välein tarkistamassa veneen tila myös talvikauden aikana ja etenkin myrskyjen jälkeen. Mikäli olet estynyt, pyydä ystävää auttamaan.
Aikataulut
Veneitä voi vuokrasopimuksemme perusteella telakoida 15.9. ja 10.6. välisenä aikana. Pohjoiskentältä pitää olla veneet vedessä ja pukit kasattuna siirtoa varten 15.5. mennessä, eteläkentältä 10.6. mennessä.
Yhteiset nostot ja vesillelaskut
Kuten edellä todettu sekä nostovarauksen että vesillelaskuvarauksen voi tehdä Jettify-asiointisivuston kautta. Hoski johtaa yhteisnostot ja -laskut. Nostamme veneitä yhteisnostoissa sekä etelä- että pohjoiskentälle tarvittaessa useamman nostoauton avulla. Vesillelaskut tapahtuvat samalla tavoin molemmilla kentillä tarvittaessa useammalla autolla. Paikalla on avustamassa Hoskin vapaaehtoisten nostoryhmä sekä kuljettajat.
Hoski toimittaa omistajan merkitsemät pukit suunnitellulle nostopaikalle vähintään vuorokautta ennen nostoa. Hoski vastaa, että kenttä täytetään suunnitellusti ja että pukki asemoituu oikein lähimpiin naapureihin nähden. Vesillelaskun jälkeen Hoski siirtää viipymättä omistajan itsensä kokoamat pukit kesäsäilytykseen. Muista olla nostoissa ja laskuissa paikalla ajoissa ja auttaa tarvittaessa muita
Nostojen aikana kenttäalueita suljetaan tarpeen mukaan muulta liikenteeltä turvallisuussyistä.
Arkinostoissa nostetaan veneitä ja lasketaan mastoja. Vastaavasti vesillelaskuissa vain arkisin lasketaan sekä veneitä että nostetaan mastoja . Viikonloppuisin ei siis lasketa eikä nosteta mastoja.
Mikäli veneesi masto lasketaan, niin valmistele se ajoissa. Poista purjeet, puomit, teipit ym. Varmista, että vanttiruuvit toimivat asianmukaisesti. Mikäli mahdollista, niin voit niitä jopa hieman löysätä etukäteen. Vastaavasti valmistele maston nosto siten, että vaijerit ja muut juoksevan rikin osat ovat oikein aseteltu nostoa varten. Varaa tarvittavat työkalut ja varaosat helposti saataville.
Omatoimiset nostot ja vesillelaskut
Omatoimiset nostot ja vesillelaskut on sallittuja näitä ohjeita noudattamalla. Nostopäivä pitää varata vähintään viikkoa ennen suunniteltua aikaa, mielellään heti syyskuun alkupuolella. Mikäli suunnitelma muuttuu voi päivämäärää muuttaa myöhemmin. Näin helpotat merkittävästi telakoinnin suunnittelua. Myös oma vesillelaskupäivä pitää ilmoittaa Jettify-asiointisivuston kautta Hoskille.
Omassa nostossa veneen omistaja vastaa siitä, että kenttä täytetään suunnitellusti. Veneen omistaja tai edustaja vastaa, että kenttä täytetään suunnitellusti ja että pukki asemoituu oikein lähimpiin naapureihin nähden satamakapteenin suunnitelman ja ohjeiden mukaan.. Mikäli vene sijoitetaan väärin, se telakoidaan uudelleen omistajan kustannuksella.
Mikäli säilytettävä vene on trailerilla, sekin pitää ilmoittaa Jettify-asiointisivuston kautta viikkoa etukäteen. Trailerille on katsottava paikka etukäteen yhdessä satamakapteenin kanssa.
Mastot
Sekä etelä- että pohjoiskentälle tuodaan tarpeellinen määrä telineitä mastojen säilytystä varten. Tavoitteena on säilyttää isoja ja painavia mastoja alemmilla oksilla, kevyemmät ylemmäs. Alueella on erilaisia telineitä mastojen huoltoa ja säilytystä varten. Säilytyksen ajaksi mastot on sidottava telineisiin, jotta ne pysyvät paikoillaan talven myrskyissä. Telineeltä putoava masto vaurioituu ja voi vahingoittaa myös toisten mastoja. Putoava masto voi pahimmillaan aiheuttaa merkittävän vaaran ihmisille. Ole huolellinen!
Mastoista on saalingit purettava ennen telineeseen nostoa. On järkevää poistaa talveksi antennit, anturit ja mittarit sekä viedä ne parempaan talteen. Muista merkitä mastosi talvisäilytyssopimuksen numerolla, näin yhteystietosi löytyvät tarvittaessa. Talvisäilytyskaudella satamassa on ahdasta, maston varustamiseen kannattaa valmistautua hyvin. Työ kannattaa aloittaa vain vähän ennen maston laskua tai nostoa. Älä säilytä mastoa kentällä pitkään (max 24h). Pitkään kentällä makaavat mastot syksyllä tai keväällä vievät muilta jäseniltä turhaan tilaa.
Sataman nosturit
Nosturien käyttö edellyttää lyhyttä koulutusta satamakapteenin kanssa. Koulutuksen jälkeen voit lunastaa toimistosta käyttöoikeuden jäsenavaimeesi. Turvallinen käyttö edellyttää huolellisuutta ja varovaisuutta. Kiire ei saa olla, joten valmistelut on syytä tehdä huolella. Hyvä tapa on auttaa muita ja samalla oppia itsekin.
Veneiden nostamiseen meillä on käytössä kaksi nosturia “hiab ja keltainen”. Venettä nostettaessa tulee erityisesti noudattaa edellä kuvattuja turvallisuusohjeita. Mastonosturilla voi luonnollisesti nostaa ja laskea mastoja, sekä tikkaiden avulla tehdä huoltotöitä. Mastonosturia ei saa käyttää henkilönostimena!
Veneet ilman tunnisteita
Veneet ja mastot ilman tunnisteita aiheuttavat ylimääräistä työtä ja vaivaa sataman pidossa. Pahimmillaan ne hankaloittavat vahinkojen selvittelytyötä. Talven aikana kolhiintunut tunnistamaton masto voi olla omistajalleen ikävä yllätys keväällä. Pidä huoli, että omaisuutesi on asianmukaisesti merkitty Hoskin alueella!
Satamatoimikunta kiittää, että luit ohjeet loppuun asti. Toivomme että näillä ohjeilla
satamamme on viihtyisä ja turvallinen myös talvikaudella. Mikäli sait ideoita talvisäilytyksen ja telakoinnin
kehittämisestä, niin ole yhteydessä satamakapteeniin.
