Kevytvenetoimikunnan toimintasuunnitelma

  • toimikunta tulee jatkamaan kokoontumista 6 kertaa vuodessa
    toimikunnan päätehtävänä tulee olemaan kentillä olevien luokkien purjehdusmahdollisuuksien parantaminen
  • eteläkentän (kevytvene) laiturin siirto leveytensä verran länteen. Tarkistus että riittävän pohjoisessa, että peittää kiven (oli jo 2017 suunnitelmassa, ei toteutunut)
    tiistaikilpailujen voimakas elävöittäminen, luokkaliittojen kautta
    eteläkentän asfalttialueen suurentaminen
  • eri purjehdusluokkien promovointi ja harjoituskilpailujen järjestäminen:
    • Viklat, 2-3 yleisötapahtumaa sekä syksyllä Helsingin laivueen mestaruuskilpailu.
    • Moth: keskiviikkoisin A-radalla tapahtuvat kilpailut ja todennäköisesti Luokkamestaruuskilpailut.
    • Louhi: Rapuregatan ja Luokkamestaruuskilpailujen järjestäminen. Keväällä trimmileiri. Toimikunta on avoin myös muiden luokkien toiveille.
  • pohjoiskentän traileripaikkojen lisääminen
  • harjoituskilpailuja järjestetään seuraavasti purjehduskauden aikana HSK:n edustalla, poisluettuna heinäkuu.
    • Tiistaisin: 2.4mr, 505, Finn, Vikla, Laser, E-jolla, Zoom8 ja Optimisti. F18 luokan vapaaehtoiset järjestävät nämä.
    • Viklat ja muut luokat järjestävät keskiviikkokisat.
  • Nord Stream Race syyskuussa 2018