Pikkuparatiisimme
HSK:n jäsenillä on käytössä kolme upeata retkisaarta. Itäisin on Risukko, josta käytössämme on 7 hehtaaria hienoa, vaihtelevaa metsämaastoa. Helsingistä länteen on Ormholmen eli Ormis, jonka eteläiset rantakalliot antavat näkymät horisonttiin. Ja edelleen länteen päin mentäessä tullaan Hasseliin, jossa on hyvä kuntoilla saaren kalliopoluilla.
Tähän on koottu vinkkejä ja ohjeita saaren käyttäjille. Jos saarissa vieraillessasi joku asia ihmetyttää, “vanhat saarenkävijät” auttavat mielellään.
Saarten käyttöoikeus
on HSK:n jäsenillä. Veneen kipparin täytyy aina olla HSK:n jäsen, ei riitä että vene on rekisteröity HSK:lle. Huomaathan, että saaret on tarkoitettu jäsenistön virkistys- ja vapaa-ajan viettoa varten, ei esimerkiksi liiketuttavien viihdyttämistä varten.
Lippu
Kun tulet ensimmäisenä saareen, laita lippu liehumaan (jollei ole taitettuna tankoon, löydät kirjakaapista). Viimeinen saaresta poistuja laskee lipun ja taittelee siistiksi pinkaksi.
Saarten vieras- ja saunakirjat
Näihin merkitään (jo oman mukavuudenkin vuoksi) aina veneen, kipparin ja miehistön jäsenten nimet. Saarikirjoista kerätään joka vuosi kävijätilastot. Näitä tilastoja käytetään tilattaessa tarvikkeita alkavalle venekaudella. Saadaan mm. saunapuut riittämään syksyyn, etteivät loppuisi kesken kauden.
Saunat
Toimivat itsepalveluperiaatteella. Jos saari on kovin täynnä, kannattaa sopia esimerkiksi miehille ja naisille saunavuorot, jotta kaikki halukkaat pääsevät saunaan. Huomaa, että saunavuoron voi varata vain saaressa oleva venekunta ja vain itselleen. “Kilauttaminen kaverille saareen, varaapa meille vuoro”, ei ole sallittua. Ensimmäinen saunoja varaa lämmitystä varten aikaa. Ennen lämmitystä kannattaa puhdistaa tuhkat padan ja kiukaan tuhkapesistä. Jokainen saunaporukka katsoo, että sauna jää siistiin kuntoon, puita ja vettä riittää seuraaville saunojille. Näin toimien kaikilla on kivat löylyttelyt.
Grillipaikat
Grillit toimivat haloilla ja hiilillä. Poikkeuksena Risukon grillimaja, jossa olevaan pesään saa käyttää vain hiiliä. Haloista tulee liian tuju kuumuus, joka halkaisee grillipesän. Lisäksi Risukosta ja Ormiksesta löytyvät kaasugrillit. Tuo omat hiilet tullessasi, saarissa on jonkin hiiliä valmiina. Niitä voi käyttää jos loppupeikko on iskenyt.
Kotieläimet
Kotieläimet ovat tervetulleita nauttimaan ulkoilmaelämästä. Pidäthän koirasi ja kissasi kytkettyinä, jotta saarten vakituiset asukkaat eivät pelästy ja häiriinny vierailijoista.
Telttailu
Lyhytaikainen telttailu on sallittua. Tämä mahdollistaa saarissa yöpymisen myös heille, jotka tulevat kalastusveneillä ja haluavat yöpyä saaressa. Jos olet uusi kävijä, kysy sopivasta telttailupaikasta esim. saari-isännältä. Telttailumahdollisuus ei tarkoita, että voit kerätä kaverisi ja tehdä “telttakylän”. Telttaillessakin kannattaa suojella saartemme herkkää ja kaunista luontoa.