Uutiset
-
Retkisaarten talvi – ohjeita talvikävijöille
Retkisaaret on saatettu talvikuntoon kuluneen marraskuun aikana. Talviveneilijät ovat tervetulleita saariin, mutta saarissa kävijöiltä toivotaan alla olevien saarikohtaisten ohjeiden huomioimista. Kauden 2021 vieras- ja saunakirjat on toimitettu jo Hoskille vuositilastointia varten. Ainoastaan Ormiksella on uusi vieraskirja käytössä. Jätäthän merkinnän käynnistäsi vaikka paperinpalaselle laiturin punaiseen infokoppiin. Ormholmen Vedet on katkaistu saunoilta ja vesiastiat tyhjennetty. Saunoa voi…
-
Erkka Ansala HSK:n kommodoriksi
Eilen pidettiin Helsingfors Segelklubbin syyskokous, jossa käsiteltiin vuoden 2022 toiminta- ja taloussuunnitelmaa sekä tehtiin henkilövalintoja. Pitkästä aikaa päästiin jakamaan myös kunniamerkkejä. Istuvan kommodorin Joni Nuorivaaran toimikausi seuran johdossa tuli täyteen, joten seuralle valittiin uusi kommodori, Erkka Ansala. Erkka istuu parhaillaan HSK:n hallituksessa hoitaen talousjohtajan tehtäviä, joten niin seuran toiminta kuin talousasiatkin ovat tulleet hänelle tutuiksi.…
-
Kutsu syyskokoukseen – Kallelse till höstmöte
Helsingfors Segelklubb ry:n syyskokous pidetään HSK:n Klubitalon Iso Pässi-salissa keskiviikkona 24.11.2021 klo 18.00. Kokouksessa käsitellään yhdistyksen sääntöjen syyskokouksessa käsiteltäviksi määräämät asiat sekä enintään 35.000 euron lainanottovaltuutuksen myöntäminen hallitukselle kilpailutoimiston remonttia varten. Kokoukseen osallistuvia pyydetään ilmoittautumaan maanantaina 22.11.2021 klo 16.00 mennessä sähköpostitse osoitteeseen toimisto@hoski.fi. Kokousmateriaali lähetetään ilmoittautuneille sähköpostitse ilmoittautumisajan päätyttyä. Materiaali on myös noudettavissa toimistosta maanantaista…
-
Kenttävesi suljettu maanantaina 8.11.
Lähestyvän viileän jakson johdosta kenttävesi on suljettu talveksi. Tarvittaessa voit noutaa vettä eteläkentällä kerhotalon terassin länsipuolella olevasta hanasta ja pohjoisessa huoltorakennuksen lämmönjakohuoneen oven viereisestä hanasta.
-
Kuivaushuoneen siivouspäivä 22.11. – hae sitä ennen pois henkilökohtaiset tavarasi
Kuivaushuone siivotaan maanantaina 22.11. Siivouksen ajaksi (8 – 16)on kuivaushuoneesta haettava henkilökohtaiset tavarat pois. Mikäli siivouspäivänä kuivaushuoneesta löytyy tavaroita ne poistetaan.Arviolta alle 20 euron suuruiset tavarat hävitetään ja loput toimitetaanjollakonttiin. Jollakontissa kesästä asti omistajaa odottaneet löytötavarathävitetään.
-
Toimisto suljettu loppuviikon
Toimistomme on suljettu loppuviikon. Sähköposteihin tai puhelimeen ei myöskään voida vastata tänä aikana.
-
Vaalitoimikunnan esitys syyskokoukselle
HSK:n vaalitoimikunta ehdottaa hallituksen jäseniksi seuraavia henkilöitä erovuoroisten tilalle vuosille 2022 – 2023:• Kommodori Erkka Ansala• Talousjohtaja Ville Salminen• Koulutusjohtaja Jesse Pellikka – uusi henkilö hallituksessa Valnämnden föreslår följande personer som styrelsemedlemmar i stället för dem som är i tur att avgå för åren 2022 – 2023:• Kommodor Erkka Ansala• Ekonomichef Ville Salminen• Skolningschef Jesse…
-
Retkisaarten syystalkoot
Vaikka purjehduskausi jatkuu vielä, valmistaudutaan retkisaarissa jo syksyyn ja tulevaan talveen. Tule siis nauttimaan syksyisistä saariviikonlopuista ja samalla laittamaan kanssamme saaret syyskuntoon. Luvassa on mukavaa yhdessäoloa pienten kunnostustöiden merkeissä saunoilla, laitureilla ja grilleillä. Tarjolla on jokaisen kunnolle ja osaamiselle soveltuvia isäntien ja emäntien osoittamia tehtäviä pienryhmissä. Talkoiden päätteeksi tarjotaan herkullinen talkooateria juomineen. Syystalkoot järjestetään Risukossa 18.9. ja Ormiksella 25.9. Kaikki joukolla mukaan! Rishamnin ja Ormholmenin isännät ja emännät
-
Nostoaikojen varaaminen -myös oma nosto!
Veneiden yhteisnostot järjestetään tiistaisin ja lauantaisin kalenterissa ilmoitettuina päivinä molemmilla kentillä autonosturi APV Kuljetus/Pauli Kinnusen toimesta alle 12.000 kg veneille. Muista varata myös oma nosto, jotta saamme tiedon toimistoon! Varaathan nostosi hyvissä ajoin alla olevan sivun kautta: Varaa nostoaika Huom! Muistathan noutaa tämän vuoden sopimusnumerotarrat toimistosta. SatamakapteeniKari
-
Drumsöregattan 120-vuotisjuhlakilpailu kisataan 4. – 5.9. – ilmoittaudu pian!
Kunnianosoituksena vuonna 1901 järjestetylle ensimmäiselle Drumsöregattan-kisalle HSK järjestää syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna 120-vuotisjuhlakisan HSK:n rannassa Lauttasaaressa. Mukana on 3 OD-veneluokkaa: Louhi, First 31.7 ja FE83. Kilpailu on samalla Firstien suomenmestaruuskilpailu. Lauantai-iltana järjestetään perinteiden mukaan purjehtijakekkerit rannassa ja jopa kauneuskilpailuperinteen vaalimista on väläytelty. Kisaajien lisäksi paikalle ovat tervetulleita kaikki Louhi-, First 31.7- ja FE83-luokkien toiminnasta kiinnostuneet purjehtijat.…
