HSK on vuokrannut jäsentensä käyttöön uuden retkisaarikohteen Mossalan saaren kaakkoiskulmasta, Houtskarin Näsbystä muutaman mailin pohjoiseen. Mossalaan on helppo tulla niin lännestä kuin idästä merikartan mukaisesti matalat väistäen. Satama on verrattain suojainen, ainoastaan kovat lännenpuoleiset tuulet voivat nostaa satamaan aallokon. Tukikohdassa on normaaliin tapaan laituri poijuineen, sauna, saunatupa, grillikatos sekä savusauna! Mossalassa on aurinkopaneelilla toteutettu valaistus sekä tuvassa että ulkona.

12

Tulevana kesänä on hoskilaisilla siis käytössään neljä retkisaaripaikkaa: Rishamn, Ormholmen, Hasselholmen sekä uutena Mossala. Mossalaan on järjesteillä heinäkuussa myös eskaaderi ja kesätreffit, joten seuraa ilmoittelua ja tule mukaan!

Mossalasta on muutaman kilometrin kävelymatka Saariston Lomakeskukseen, jossa on myös vierassatama, bussiyhteys, ravintola sekä kaikenlaista kesäaktiviteettia.

Mossala merikartta

Mossala ilmakuva

Tukikohta on vuokrattu alkuun neljän vuoden sopimuksella, jonka jälkeen vuokraamisen tarvetta tarkastellaan mm. kävijämäärän ja -palautteen perusteella.