Elokuun 4.-12.8.2018 alueellamme järjestetään 29er -luokan avoimet Euroopan Mestaruuskilpailut. Niihin on ilmoittautunut 132 venekuntaa ja yhteensä 264 nuorta purjehtijaa tukijoukkoineen. Kaukaisimmat osallistujat ovat Argentiinasta, Brittien Neitsytsaarilta, Hong Kongista ja Kanadasta. Ensimmäiset joukkueet ovatkin jo saapuneet HSK:lle.

EM-kilpailut aiheuttavat poikkeusjärjestelyitä kotisatamassa. Sekä pohjois- että eteläkentän kevytveneet tulee siirtää satamamestarin osoittamille paikoille viimeistään 3.8. mennessä.

Uivan venenäyttelyn järjestelyt alkavat heti EM-kilpailuiden jälkeen. Itse tapahtuma on avoinna yleisölle 16.-19.8. välisenä aikana. Myös Uiva aiheuttaa järjestelyitä kotisatamassa: pohjoiskenttä tulee tyhjentää sekä laitureiden A, C, E ja F ja J veneet tulee siirtää 13-20.8. väliseksi ajaksi.

Satamamestari osoittaa väistöpaikkoja mahdollisuuksien mukaan. Satamakapteeni on tavattavissa 12.8. ja 13.8. kotisatamassa. Prosessin sujuvoittamiseksi, ethän soita suoraan satamakapteenille vaan tule paikalle.

Uivan venenäyttelyn järjestelyt kaipaavat myös vapaaehtoisia. Mikäli haluat osallistua tapahtuman toteuttamiseen, ota yhteyttä satamaan.

Kiitos yhteistyöstä jo etukäteen!

Satama & hallitus