Matkaveneilyn klubi-ilta 3.3.

Klubitalon molemmissa saunoissa lämmitellään aluksi ja ohjelma alkaa Iso Pässi -salissa perjantaina 3.3. klo 19. Illan ohjelmassa nähdään mm. ICCY 2016 Rostock ja Jäsenten matkakertomuksia. 

Tulevan kesäkauden tapahtumista keskustellaan ja suunnitellaan muun muassa:

  • Helatorstain 25.-28.5. eskaaderin kohteita Etelässä tai Idässä
  • ICCY Riga kesätapaaminen 24.-28.7. Latviassa, Andrejosta Marinassa.
  • Kesälomapurjehdus tai -tapaaminen jossakin kiinnostavassa kohteessa, jonne veneet voisivat saapua joko yksin tai pienryhmissä. Esim. Riianlahden
    ympärillä on tusinan verran pieniä satamapaikkoja ja kolme erilaista saarta.
  • KMK – HSK yhteistoiminta jatkuu jo yhdeksättä vuotta. Kannattaa käyttää hyväksi mahdollisuutta tutustua KMK:n retkisaarisatamaan Högbötellä, muutaman mailin Sandhamnista Stora Möjan suuntaan. Palvelukuluista toki maksaen.
  • Hoskilaiset voisivat kutsua ja isännöidä KJK, PJK, KMK ja CA ystävyysseurojemme rajoitettuja venekuntia omissa retkisaarissamme.

Tervetuloa vanhat ja uudet jäsenet hauskoihin ja hyödyllisiin klubi-iltoihin!

Matkaveneilytoimikunta