HSK:n avoimet optimistijollien seuramestaruuskilpailut

HSK:lla kilpailtiin 30.9. tiistaina 59 optaripurjehtijan voimin seuranmestaruuskilpailut aallonmurtajan edustalla.

Keli oli kuin morsian, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, pohjoisenpuoleista tuulta puhalsi 4-7 m/s välillä. Lämmin syyssää rohkaisi kannustusjoukkoja aallonmurtajan reunalle seuraamaan urheilijanuorukaisten edesottamuksia. Kaiken kaikkiaan noin 30 silmäparia löysi tiensä paikanpäälle, tämän päälle valmentajat, kannustusveneet, sekä järjestäjät kilpailualueella. Yhteensä tapahtuma keräsi noin 110 aktiivista purjehduksen ystävää HSK:lle.

247783_799130856816978_7964415371651006333_n

Suhteellisen kova merivirta pohjoisesta helpotti järjestäjiä lähtöjen suhteen, koska yhtään yleistä takaisin kutsua ei tarvinnut suorittaa, tarkemmin ottaen ei ollut edes yksittäisiä varaslähtöjä. Kilpailu oli tarkoitettu kaiken tasoisille, joka purjehdittiin varsin haastavissa olosuhteissa. Puuskikas tuuli, virta, sekä maailman Cup tyylinen rata-alue lähellä yleisöä, mahdollistikin nuoremmille optipurjehtijoille oivan tilaisuuden iskeä nimensä esille ”suurien” optistarojen eteen. Tilaisuuden hyödynsi parhaiten HSS:n Belinda Ehrnrooth, joka voitti kypsällä purjehduksella kilpailun toisen lähdön.

10606346_799137966816267_8431069840056721171_n

Kilpailussa ajettiin yhteensä kolme lähtöä. Kaksi ensimmäistä ajettiin normaalia vastatuuli-myötätuuli rataa, jonka jälkeen viimeinen lähtö huipentui coastal –race tyyppisesti Ravintola Blue Peterin itäterassin edustalle. Tämä oli ravintolan nimikkokilpailu, josta Blue Peter palkitsi kilpailun voittaneen Mainio Ormion (HSS) maukkaalla ruoka-annoksella Blue Peterissä. Mainio joutui tekemään täyden päivätyön ateriansa eteen, koska HSK:n Cecilia Dahlberg ahdisteli EM 9. aina maaliviivalle asti.

10456038_799140470149350_3502230335011958927_n

Kokonaiskilpailu ratkaistiin laskemalla kaikki lähdöt yhteen. Voiton vei jo kertaalleen palkittu Mainio Ormio, toiseksi tuli HSS:n Joakim Svinhufvud ja kolmanneksi Jaakko Vauhkonen HSS:ltä. Neljänneksi purjehti ESF:n Lucas Karlemo, kilpailun viides, paras hoskilainen ja paras tyttö oli Cecilia Dahlberg. Paras hoskilainen poika oli kilpailun kuudes Aku Tapper. SM-kilpailussa loistaneiden Valtteri Uusitalon (1.) ja Jakob Eklundin (2.) oli tyytyminen näissä kinkereissä vasta sijoihin yhdeksän ja kymmenen.

10606556_799141913482539_3091672362402399598_n

Johtuikohan muiden seurojen loistava menestys hoski-laisten kotivesillä valmentajan puutumisesta, koska allekirjoittanut oli järjestely tehtävissä. Vai puuttuiko peliin urheilijoiden harjaantunut pelisilmä ja vieraskoreus jolla varmistettiin vieraiden saapuminen myös tulevina vuosina. Tämä jääköön arvoitukseksi..

10628050_799141230149274_9052296223703363611_n

Kilpailu huipentui yhteiseen illanviettoon HSK:n klubitalolla grillijuhlien ja palkintojenjaon merkeissä, jonka arvokkuuteen kuului kommodori Timo Nurmilaukkaan kannustavat lausahdukset tuleville huippupurjehtijoille.

Kiitokset vielä kaikille osallistujille, valmentajille, vanhemmille, kannustusjoukoille, järjestäjille ja tietysti kilpailun sponsoreille; Blue Peter, Magic Marine, windX Finland ja Helsingfors Segelklubb ry.

HSK Opti
Päävalmentaja

Vili Kaijansinkko