Viimeviikonloppuna Tuusulan järvellä käytiin kaksipäiväiset E-jollien junioreiden SM-kilpailut. Haastavissa olosuhteissa Airakorpi purjehti kolmanneksi.

img_2081

Lauantaina tuulen puuskat kipusivat yli 13 m/s, jossa Pietarilla ei ole toistaiseksi liikaa harjoitustunteja takana. Myös kokonsa puolesta nuorukainen antoi vähän tasoitusta kokeneemmille e-jollapurjehtijoille. Pietari pystyi kuitenkin ajamaan kaikissa lähdöissä kärjen tuntumaan, vaikka lähtövoitosta hän ei tällä kertaa päässyt taistelemaan. Tasainen järvivesi ei mahdollistanut teknisesti taitavalle avotuulipurjehtijalle etua, vaan isoimmat ja voimakkaimmat kundit pääsivät jopa avotuulilla karkuun aaltojen puuttuessa.

tuusula

Sunnuntaina allekirjoittanut lähti tarkastelemaan Airakorven kilpailukuntoa kisaradalle. Keskituuli 4-7 m/s, ei tarjonnut tuloslistalle maukkaita yllätyksiä. Sunnuntaina lähdön merkitys nousi hyvinkin kriittiseksi, koska vasemmanpuoleinen pää oli parikymmentä astetta parempi, sekä radan vasemmalta puolelta puhaltaneet puuskat käänsivät tuulta sen verran, että rataa ajettiin pahimmillaan 80 % paaran halssilla. Päivän ensimmäisissä lähdöissä pienoista arkuutta kärsinyt Airakorpi ei keskitason lähtöjen jälkeen päässyt aivan kärkikahinoihin mukaan. Päivän kaksi viimeistä lähtöä neljästä onnistui paremmin, joka samalla helpotti Pietarin omaa purjehdusta. Muutenkin päivän kaksi ensimmäistä lähtö olivat hiukan rikkonaisia ja virheiden värittämiä. Mukavaa oli nähdä selvä kehitys päivän aikana, mikä takasi päivän viimeisessä lähdössä toisen sijan. Samalla tämä varmisti Airakorvelle kilpailun kolmannen sijan.

Pietari voitti myös e-jollien kauden 2014 rankingsarjan. Voiton takasi huikea kehittyminen kauden edetessä! Alkukaudesta nuorukainen hätyytteli juuri ja juuri kymmenen parhaimman joukkoon. Intensiivisen ja laadukkaan harjoittelun jälkeen Pietari ajoi kesäkuun lopusta eteenpäin sarjan, Helsingin regatta 1., SM Turku 2., Tampereen ranking 1. Siihen päälle tietysti juniori SM-pronssi Tuusulasta, joka ei kuulunut rankingsarjaan.

Kaudelle 2015 Pietari tavoittelee jo menestystä kansainvälisistä kilpailuista.

HSK Opti päävalmentaja
Vili Kaijansinkko