Optimistijollien arvokilpailukarsinnat ovat nyt lähes puolivälissä, kun lähdöistä on ajettu 5/11. Kulosaaressa ei saatu haastavien tuuliolojen takia purjehdittua kuin viisi lähtöä. Lauantain saldoksi jäi yksi lähtö ja sunnuntaina päästiin nauttimaan neljästä lähdöstä.

bskipparikokous

Kilpailu ei lähtenyt mitenkään ruusuisesti liikkeelle kun Jon Wyers, Amos Kalhama ja Elias Kilpiö avasivat karsintaurakkansa BFD:llä (mustalla lipulla). Kun sitten lukuisten varaslähtöaloitusten jälkeen vihdoin viimein päästiin liikkeelle, alkoi tulostakin tulla. Valtteri Uusitalo purjehti lauantain ainoassa lähdössä toiseksi, Tommy Stenius kolmanneksi ja Filip Store kuudenneksi. Otto Laaksolla ja Cecilia Dahlbergillä kone lähti vähän yskien käyntiin.

bsekapaiva

Sunnuntaina oli enemmän tuulta ja lähtöjäkin saimme ajettua neljä. Päivä lähti käyntiin 3 m/s tuulessa lähes sensaatiomaisesti kun kymmenen parhaan joukkoon murtautui kuusi hoskilaista Valtterin purjehdittua jälleen toiseksi. Lähtövoitto jäi hoskilaisilta edelleen ottamatta. Toiseen lähtöön saimme lisää happea tuulen noustessa 7-9 m/s. Kärki kolmikkoon ei meidän kundeilla ja tytöllä ollut tässä lähdössä asiaa, mutta jälleen lähes koko porukka mahtui sijoille 4-15. Kolmas lähtö ei tuonut muutoksia, sijoilla 4-15 paineltiin edelleen, tosin kärki kolmikko vaihtui osittain edellisestä lähdöstä.

Päivän neljänteen ja viimeiseen lähtöön lähdettiin hiukan eri taktiikalla, tuulen käännyttyä juuri ennen lähtöä noin 10 astetta vasemmalle. Tilanteeseen reagoitiin siten, että lähtö pyrittiin ottamaan mahdollisimman läheltä pin end:ä (vasemmanpuoleista päätyä). Suunnitelman mukaisesti huippu startin ottanut Filip Store johti viimeistä kisalähtöä alusta loppuun asti kruunaten tämän regatan upealla lähtövoitolla. Meinasi maaginen lähtövoittojen sarja jo katketa kun jäi viimeisen lähdön varaan… tosin olimme todella tasaisesti kokoajan kisan kärjessä, kuitenkin ilman paukkuja. Nimittäin HSK opti kilpa ei ole purjehtinut yhtään kilpailua ilman lähtövoittoja vuodesta 2012 alkaen.

taulu

”Kokonaisuutena hyvä viikonloppu!”
Ainoastaan Cecilia Dahlbergillä ja kuumeisella Amos Kalhamalla on enää vain teoreettiset mahdollisuudet EM-kisoihin, eli top 9. Hyvällä purjehduksella kaikki on mahdollista, mutta touhu ei ole enää omissa käsissä. Kaikilla muilla (Filip, Valtteri, Otto, Jon, Elias ja Tommy) on mahdollisuus jopa MM-joukkueeseen, eli top 5.

bspalaveri

Tällä hetkellä hoskilaisia on MM/EM-paikoilla eniten (neljä), mutta tilanne on todella tasainen. Eikä karsintasarja ole vielä edes puolessa välissä.

Kuusi lähtöä on edelleen jäljellä, eli turha spekuloida tässä vaiheessa enempää! Pääasia on, että vielä ollaan pelissä mukana, eikä mitään ole hävitty.

Hymyssä suin voi siirtää katseet kohti kotikilpailua. Sirkus siirtyy HSK:lle, ja toinen karsintaosakilpailu on 24.–25.05.2014.

”Kova kotona, viihtyy vieraissa!”

HSK Opti
Päävalmentaja
Vili K