Kauden viimeinen ranking-kilpailu purjehdittiin Lohjalla järviolosuhteissa. Viimeistä ranking-kilpailua purjehtinut Pietari Airakorpi pystyi upeasti taistelemaan kärkisijoituksista loppuun asti.
Kevyehkössä tuulessa purjehdittu regatta oli ajoittain erittäin haastava tuuliolosuhteiden kannalta. Reikäinen ja pyörivä tuuli oli tarkalla suorituksella kesytettävissä, mutta siihen ei tällä kertaan kukaan HSK:n opti kilparyhmästä pystynyt täydellisesti. Airakorpi oli ryhmämme parhaana viides, seitsemän joukkoon mahtui kolme ja top 15:sta viisi hoskilaista. Arvosanana perussetti!
Tämä oli harvinainen kilpailu – emme nimittäin saavuttaneet yhtään yksittäistä lähtövoittoa Lohjan järvellä. Ei muistu mieleen, että minun valmennukseni aikana olisi aikaisemmin käynyt näin. Tosin suoritukset olivat haastavissa olosuhteissa suhteellisen tasaisia, vaikka jäikin se paukku hankkimatta.
Airakorvelle hyvää taustatukea antoivat Suomen ranking-sarjassa ”uudet” kärkikasvot Stenius ja Kilpiö. Kilpiön sarja vain parani loppua kohden, vaikka viimeiset kolme lähtöä purjehdittiin Gold- ja Silver -fleeteissä. Tommy Stenius kiinnitti itsensä alle 13 v. kolmospaikalle nopealla venevauhdilla sekä kypsillä taktisilla ratkaisuilla. Otto Laakso purjehti myös tasaisesti koko viikonlopun. Valitettavasti Oton konservatiivinen taktiikka ei vienyt häntä aivan terävimpään kärkeen, mutta hyvä suoritus pitkähköltä optaripurjehtijalta.
Viikonlopun ehkä valitettavin tapahtuma oli, kun Filip Storelta meni ensimmäinen lähtö täysin poskelleen, eikä hän pystynyt enää paikkaamaan tätä radalla. Nuorimies kuitenkin keräsi itsensä hyvin seuraavaan lähtöön ja ajoi kuudenneksi. Päivän kolmannessa lähdössä Filip jatkoi hyvää virettään ja kiersi ensimmäisen kääntömerkin viidentenä, kunnes hänet poistettiin radalta BFD:n takia. Hänen osaltaan kisat olivat käytännössä siinä, kun oli tyytyminen sunnuntaina Silverfleettiin. Pienestä oli kiinni; taistelu palkinnoista päättyi hänen osaltaan pettymykseen.
Tästä alkaa sitten työnteko kohti tulevaa ja kautta 2014!
Ensi viikolla jatkamme fysiikkaharjoittelulla ja torstaina lähdemme Tukholmaan joukkueenjohtaja Petteri Steniuksen johdolla. Perjantaina haistelemme tuulia Ruotsin saaristossa ja viikonloppuna kilpailemme KSSS:n syysregatan voitosta!
Näillä spekseillä jatketaan pöhinää..
Vili Kaijansinkko
HSK Opti Kilparyhmä
Lohja Ranking 2013 tulokset.