Opti kilparyhmän Vappu-happening

Hoskin urheilijanuorukaiset viettivät Vappupäivää harjoitusten merkeissä; tällä kertaa harjoituksia ei kuitenkaan pyöritetty läpi niin sanotun ”normaalin” kaavan mukaan. Aloitimme harjoitukset pienillä varustepäivityksillä, minkä jälkeen harjoittelimme noin tunnin verran Lauttasaaren edustalla. Sen jälkeen aloitimme Vappukilpailun. Kilpailu sisälsi kolme lähtö, joista viimeinen purjehdittiin world cup -tyyliin haastavassa länsituulessa Hoskin satama-altaassa.

dsc_0693

Kilpailun kaksi ensimmäistä lähtöä sykittiin myös vaikeissa olosuhteissa Lauttasaaren ja Pihlajasaaren välissä. Melkin upeat aallot ja tasainen tuuli jätettiin tällä kertaa hyödyntämättä, kun pyrimme stimuloimaan mahdollisuuksiemme mukaan tulevien arvokisakarsintojen purjehduspaikkoja. Karsintakilpailut käydään toukokuun aikana Kulosaaressa (BS) ja Lahdessa (LPS).

Vappukilpailumme huipentui tasaiseen taisteluun medal race -tyyliin yleisön välittömässä läheisyydessä. Toistasataa silmäparia saivat nauttia nuorten urheilijoiden taiturimaisista otteista vähän erilaisessa kilpapurjehdusympäristössä. World cupista tutun pistelaskusysteemin mukaisesti finaalipurjehduksessa oli jaossa tuplapisteet voittajaa lukuunottamatta, joka säästyi pisteittä. Medal racelle jäi meidän kilpailussa hyvinkin suuri painoarvo: ennen finaalia seitsemästä purjehtijasta kuudella oli vielä mahdollisuus korjata potti nimiinsä.

Radan rakennusvaiheessa innokkaimmat katsojat uskaltautuivat jopa viisi metriä ylämerkistä sijainneelle laiturille ihastelemaan poikien tutustumista kilpailuolosuhteisiin. Lopuksi poikien sukulaiset kokoontuivat laitureille kannustamaan railakkaasti suosikkinsa edesottamuksia.

Kilpailu käynnistyi dramaattisesti, kun tiukasti voittotaistelussa mukana ollut Jon Wyers joutui kiertämään lähtölinjan pään ja starttaamaan uudelleen varaslähdön takia. Ensimmäisellä ylämerkillä pojat todistivat Blue Peterin asiakkaille ja henkilökunnalle, ettei tämä ole pelkkä ”show”.

Tästä kertovat tiukat, nopeat mutta rehdit tilanteet ahtaalla ylämerkillä, jossa hallitseva Suomenmestari Pietari Airakorpi joutui tyytymään rangaistuskierroksiin. Toisen kierroksen avotuulella Espoon Sniper Amos Kalhama joutui luovuttamaan piikkipaikan Otto Laaksolle, joka lasketteli finaalipurjehduksen voittoon varmistaen samalla koko kilpailun voiton.

Viimeisen vastatuuliosuuden fantastisella nousulla Wyers nosti osakkeitaan kuin Nokia 2000-luvun alussa, ja nousi finaalilähdön toiseksi. Tämä ei kuitenkaan riittänyt kovassa seurassa kuin kolmanteen sijaan. Palkintokorokkeen toiseksi korkeimmalle nousi Airakorpi yhden pisteen marginaalilla Wyersiin. Ennen medal racea toisena ollut Tommy Stenius jäi lähdössä valitettavan pahasti telineisiin, eikä sieltä päässyt enää virittelemään kunnon takaa-ajoa.

Kilpailun jälkeen pidimme Hoskin uuden rakennuksen edustalla palkintojenjaon ja press tilaisuuden Formula 1 -tyyliin. Tämän jälkeen junioripäällikkö Angervo sivalsi grillin tulille ja vapaamuotoinen ohjelma lähti käyntiin.

dsc_0713

dsc_0716

dsc_0708

Lopulliset tulokset:

  1. Otto Laakso
  2. Pietari Airakorpi
  3. Jon Wyers
  4. Amos Kalhama
  5. Tommy Stenius
  6. Filip Store
  7. Elias Kilpiö

Joidenkin kavereiden naamalta pystyi lukemaan jo pientä väsymystä tiukan harjoittelujakson jäljiltä, nimittäin harjoittelimme viisi päivää putkeen keräten yhteensä noin 20 vesituntia. Nyt lataamme akkuja ensi tiistaihin asti, jolloin aloitamme viimeistelyjakson ennen viikonloppuna järjestettäviä karsintoja.

Kilpapurjehdusterveisin

Vili Kaijansinkko
Opti kilparyhmän valmentaja