Viime viikonloppuna käytiin kaksi päiväiset joukkuekilpailut Haukilahden edustalla. Kilpailussa oli mukana 12 joukkuetta, jotka olivat jaettu kahteen lohkoon.

Joukkue kilpailussa ajetaan neljä vs neljä periaatteella, ja se kumpi joukkue saa vähemmän pisteitä, voittaa kyseisen lähdön. Joukkueeseen saa nimetä viisi purjehtijaa. Hoskin opti kilpa tiimistä koottu joukkue, ei ollut pelkästään lähtenyt osallistumaan näihin kinkereihin, vaan voittamaan. Lauantaina reilussa keskituulessa, meillä oli hetkemme, mutta oli sielä vaikeuksiakin! Tällä kertaa kahden metrin marginaalilla voitimme alkusarja tärkeimmän lähdön ja pääsimme puhtain pistein ylempään jatkosarjaan, johon pääsi ainoastaan neljä joukkuetta. Eli sunnuntaina mitalleista taistelivat HSK, HSS 1, NJK ja HSS 3, ja siihen päälle sijoitusottelut. EPS loisti poissaolollaan, huhujen mukaan he eivät halunneet näyttää taktiikkaansa vielä näissä kilpailuissa. Onneksi meidän joukkueen ”pelikirja” on sen verran paksu, että pystytään muokkamaan taktiikkaa aina vastustajan ja kelin mukaan.

Sunnuntaina alkanut jatkosarja ajettiin kevyessä tuulessa, joka sopi meille loistavasti. Käytimme kolmessa lähdössä meidän koko viiden purjehtijan rotaatiotamme, ja voitimme kakki lähdöt näytös tyyliin. Meni jopa liiankin hyvin… Valitettavasti finaaleissa tuli seinä vastaan ja HSS 1, vei voiton meidän nenän edestä. Tälläkertaan ei pystytty voittamaan sitä turnauksen viimeistä lähtöä, joka jäi vähän kaivelemaan, koska meillä oli siihen täydet mahdollisuudet, kun vain pystytään seilaamaan omalla tasolla. Nyt jäätiin kaveriin verrattuna liian ”pieneksi” tarkoitan tällä, että hävisimme loppujen lopuksi vähän jokaisella osa-alueella, (lajiosaaminen, fyysinenkunto ja henkinenkunto). Mutta ei pidä liikaan tarkertua finaalin tapahtumin, koska näissä kinkereissä opimme paljon uutta, ja joukkueemme kasvoi joukkueeksi. Alunperin tavoitteena oli oppia tietyt taktiset osa-alueet, sekä päästä haistelemaan mitalipurjehduksia, ja nyt olimmekin ainoa tiimi, joka ylsi finaaliin puhtaalla sarjalla. Nälkä kasvaa syödessä, mutta pitää pystyä olemaan tyytyväinen saavutetusta hopeamitalista. Nyt on saatu ”flow” päälle, niin tästä on hyvä jatkaa kohti ensiviikonloppua, ja Tuusulanjärven joukkue SM-kilpailua.

EMK:n tulokset:

  1. HSS 1
  2. HSK (Airakorpi, Stenius, Store, Tapper, Wyers)
  3. NJK
  4. HSS 3

Terveisin opticoach Vili Kaijansinkko!