Tammikuussa 2014 seuran hallitus ja satamatoimikunta julkistivat päätöksen siirtyä alueella säilytettävien veneiden pohjamaaleissa käyttämään ainoastaan kovia pohjamaaleja. Päätöksen mukaan vuonna 2017 alueella ei saa enää käyttää pehmeitä maaleja.
Maaliskuussa 2015 järjestettiin klubitalolla infotilaisuus jossa jäsenille kerrottiin lisää aiheesta. Paikalla olivat asiantuntijoina Hanna Haaksi / Pidä Saaristo Siistinä Ry, Joni Leeve / Leevene Oy sekä yrittäjä Jari Järvimaa. He kertoivat siitä mitä haittoja pohjamaaleista on, mitä vaihtoehtoja niille on sekä antoivat ohjeita siitä miten maalien vaihto tulisi suorittaa.
Tärkeimmät ohjeet olivat
- Työtä ei saa tehdä liian viileässä, myös rungon tulee olla lämmin
- Huolellinen pohjatyö on oleellista hyvän lopputuloksen kannalta
- Kovia maaleja ei voi maalata pehmeiden maalien päälle
Markkinoiden myydyimmät tuotemerkit ovat Hempel ja International. Näiltä sallittuja tuotteita ovat
- Hempel: Glide Speed, Hard Racing ja Blakes
- International: TriLux
Moni on kysynyt että saako syksyllä 2015 vielä pestä pehmeitä maaleja painepesurilla. Huolellisen pohdinnan jälkeen toimikunta päätyi siihen, että näin saa tehdä. Rajoituksia on tulossa vuodelle 2016, niistä toimikunta tiedottaa myöhemmin tarkemmin.
Mm. osoitteesta www.hempelyacht.fi sekä www.yachtpaint.com löydätte paljon lisää hyviä ohjeita maalien oikeasta käytöstä. Lisäksi täydennämme tietoa tänne nettisivuille.
Satamatoimikunta