opti
Seuran junioriveneluokka: Optimistijolla

 

 

HSK:lla on jo pitkään jatkuneet perinteet menestyksellisestä juniorityöstä, jonka myötä seura on kasvattanut niin kansalliselle kuin kansainväliselle huipulle yltäneitä kilpapurjehtijoita kuin myös ammattitaitoisia valmentajia ja vastuullisia vesillä liikkujia. Kaudella 2015 jatkamme myös teemaa HSK:lta Optareista Olympialaisiin.

Seuran junioritoiminnan arvoihin kuuluvat olennaisena osana mm. avoimuus, tasa-arvoisuus ja nuorten purjehtijoihin kehittymisen edesauttaminen heidän tarvitsemallaan taito- ja tietotasolla.

Me haluamme aidosti taata junioreillemme mahdollisuuden kehittyä maailman huipulle asti aikuisten tasolla. Meillä valmentajat valmentavat kaikki tapahtumat, tarvittaessa vanhemmat auttavat arkisissa asioissa puutumatta valmennukseen. Tämä takaa tasapuolisen kohtelun kaikille ja esimerkiksi kiusaamisen suhteen meillä on täysin nolla toleranssi!

laser47
Seuran junioriveneluokka: Laser 4.7

Seuran junioritoimintaa hallinnoi junioritoimikunta, joka koostuu junioripurjehtijoiden vanhemmista ja valmentajista. Käytännön ohjaamisen ja valmennuksen koordinoinnista vastaa HSK Opti päävalmentaja.

Meillä on tällä hetkellä HSK:lla 12 aktiivista optarivalmentajaa, joista lähes kaikilla on voitettuna optarilla SM-mitali tai valmentaja on edustanut Suomea MM- ja/tai EM-kisoissa. Jokaisella ryhmällä on oma vastuuvalmentaja, sekä apuvalmentaja(t).

Ryhmärakenne

HSK:lla järjestetään optaripurjehtijoille ohjattua junioritoimintaa seuraavissa rymissä:

  • HSK Opti Race – tähtää kansainväliseen menestykseen
  • HSK Opti Ranking – tähtää kansalliseen menestykseen
  • HSK Opti Cadett – tähtää menestykseen aluesarjan/kadettisarjan kilpailuissa
  • HSK Opti Fun – harjoittelee urheilun ja purjehduksen perusteita
laserradial
Seuran junioriveneluokka: Laser Radial

Sopivasta ryhmästä voi keskustella ryhmän vastuuvalmentajan, joukkueenjohtajan tai junioripäällikön kanssa. Ryhmiin ilmoittaudutaan toimistolle.
Tämän lisäksi meillä pyörii HSK Opti School, eli jollakoulu, joka pyörii viisi kertaa vuodessa viikoilla 23-25, ja 31-32. Jollakoulu kestää viisi päivää (ma-pe), paitsi juhannusviikolla 25 jollakoulu kestää neljä päivää (ma-to).

Ota yhteyttä!

Uusia purjehtijoita ja aktiivisia tukijoita otetaan mielellään mukaan toimintaan. Näin varmistat paikkasi purjehduskoulussa, valmennusryhmässä ja saat päivitettyä tietoa harjoituksista, kilpailumatkoista ja seuran junioritapahtumista.

Juniorikoordinaattori Niko Seppäläinen, puhelin: 050 348 5530 tai s-posti: niko.seppalainen@hoski.fi

Toimistosihteeri Anne Jäntti, puhelin: (09) 692 3580 tai s-posti: toimisto(at)hoski.fi

Oletko kiinnostunut huippuvalmennuksesta?

Tutustu HSK:n kilpavalmennusryhmän toimintaan.