Search

Helsingfors Segelklubb

Purjehdusta ja veneilyä vuodesta 1899 – Segling och båtsport sedan 1899

Category

Satama

Kenttä- ja laiturivedet

Yöpakkaset ovat näillä näkymin ohi tältä keväältä. Vedet on tänään avattu rannassamme. C-laituri ja pohjoiskentän kaksi vesipostia ovat vielä kunnostettavana, joten niiltä ei vielä saa vettä. Letkuja löytyy jo kentältä ja tarvittaessa lisää huoltorakennuksen seinustalta.

Vihertalkoot kotisatamassa 23.4. klo 13 lähtien

Kohennetaan HSK:n alue uuteen loistoon

Hoskin ympäristö tehdään tänä keväänä ja kesänä viihtyisämmäksi ja siistimmäksi Kasvutekijä Oy:n tekemän vihersuunnitelman avulla. Sen toteuttaminen potkaistaan käyntiin talkoovoimin 23.4.

Talkoolaiset kokoontuvat kerhotalolla klo 13.00. Jos tulet myöhemmin, etkä löydä talkooporukkaa tai kaipaat lisätietoa esim. varustautumisesta, ota yhteyttä satamakapteeni Kari Lehtoseen 0400 329 955 tai satama@hoski.fi

Continue reading ”Vihertalkoot kotisatamassa 23.4. klo 13 lähtien”

Jäät lähteneet satamasta

Viikonlopun aikana veneilijöiden iloksi viimeisetkin jäät lähtivät satamastamme. Harmiksemme C- ja D- laiturit kärsivät loppukevään aikana vaurioita. Olemme aktiivisesti yhteydessä Helsingin kaupunkiin, jonka vastuulla on näiden laitureiden korjaaminen. Muuten satama selvisi pienillä vaurioilla viime talvesta.

Mukavaa keväänodotusta!

ps. Kenttävedet avataan, kun yöpakkasten uhka poistuu.

Kesätyöntekijä kotisatamaan

HSK hakee kesän ajaksi ahkeraa ja palveluammattiin halukasta tekijää satama- ja kiinteistönhoidon tehtäviin.

Satamassamme kausi alkaa toukokuussa ja jatkuu kesän läpi. Tarjolla on vaihteleva työnkuva monenlaisissa tehtävissä.

Mikäli olet kiinnostunut, niin ole yhteydessä satamakapteeni Kari Lehtoseen (satama@hoski.fi, 0400 32 99 55). 

Osallistu huviveneiden jätevesien keruuverkostoa koskevaan kyselyyn 9.11. mennessä

Turun yliopiston Brahea-keskus koordinoi kehityshanketta huviveneiden jätevesien keruulaitteistojen ja -verkoston parantamiseksi Suomen ja Ruotsin saaristoissa sekä Suomen, Ruotsin ja Viron rannikoilla. Vastausaikaa on 9.11. asti. Pääset vastaamaan suomenkieliseen kyselyyn tästä. Continue reading ”Osallistu huviveneiden jätevesien keruuverkostoa koskevaan kyselyyn 9.11. mennessä”

Kotisataman kenttävedet suljetaan 2.11.

Sääennusteista johtuen varaudutaan myös kotisatamassa tuleviin keleihin. Ennusteen täsmennyttyä kenttävedet suljetaankin viikkoa myöhemmin perjantaina 2.11. (ei siis 26.10. kuten aiemmin tiedotettiin) mahdollisten vaurioiden välttämiseksi.

Satamakapteeni

Varaa syksyn nostopäivä ajoissa

Seuraavassa syksyn nostopäivät ja tämän hetkinen ilmoittautuneiden tilanne (28.8.):

  • 15.9. eteläkenttä 11/50
  • 22.9. eteläkenttä 7/50
  • 29.9. pohjoiskenttä 16/50
  • 6.10. eteläkenttä 4/50
  • 13.10. pohjoiskenttä
  • 20.10. eteläkenttä 0/50

Satama toivoo, että ilmoittautuisit mahdollisimman pian haluamaasi nostoon. Näin helpotat syksyn valmistelujamme! Mikäli käytät ”omaa nostoa”, niin tästäkin on hyvä tiedottaa satamaa (satama@hoski.fi).

Kiitos etukäteen!

Satama

Tunnelmia Uivasta venenäyttelystä

Uiva venenäyttely järjestettiin HSK:lla 16.-19.8. Yhteenveto tapahtumasta tulee seuraavaan Hoskilaiseen, tässä kuitenkin tunnelmia Studio Rapparin koostaman videon muodossa.

Kiitos kaikille tapahtumaan osallistuneille sekä tapahtuman mahdollistaneille.

Hallitus

29er EM-kilpailut ja Uiva venenäyttely aiheuttavat poikkeusjärjestelyitä kotisatamassa

Elokuun 4.-12.8.2018 alueellamme järjestetään 29er -luokan avoimet Euroopan Mestaruuskilpailut. Niihin on ilmoittautunut 132 venekuntaa ja yhteensä 264 nuorta purjehtijaa tukijoukkoineen. Kaukaisimmat osallistujat ovat Argentiinasta, Brittien Neitsytsaarilta, Hong Kongista ja Kanadasta. Ensimmäiset joukkueet ovatkin jo saapuneet HSK:lle.

EM-kilpailut aiheuttavat poikkeusjärjestelyitä kotisatamassa. Sekä pohjois- että eteläkentän kevytveneet tulee siirtää satamamestarin osoittamille paikoille viimeistään 3.8. mennessä.

Uivan venenäyttelyn järjestelyt alkavat heti EM-kilpailuiden jälkeen. Itse tapahtuma on avoinna yleisölle 16.-19.8. välisenä aikana. Myös Uiva aiheuttaa järjestelyitä kotisatamassa: pohjoiskenttä tulee tyhjentää sekä laitureiden A, C, E ja F ja J veneet tulee siirtää 13-20.8. väliseksi ajaksi. Continue reading ”29er EM-kilpailut ja Uiva venenäyttely aiheuttavat poikkeusjärjestelyitä kotisatamassa”

Powered by WordPress.com.

Up ↑