Purjehdusmaajoukkue 2017 nimetty

Suomen Purjehdus ja Veneily ry nimesi eilen purjehdusmaajoukkueen vuodelle 2017. Nimet maajoukkueessa ovat tuttuja, mutta kokoonpanoissa on tapahtunut pieniä muutoksia. 

– Kokeneet arvokisamitalistimme Tuula Tenkanen, Tuuli Petäjä-Sirén ja Tapio Nirkko tähtäävät täysillä Tokion olympialaisiin. Kaiken kaikkiaan tilanne näyttää seuraavan neljän vuoden osalta erittäin hyvältä. Meillä on Japanissa entistä vahvempi olympiajoukkue, päävalmentaja Joakim Wilenius kertoo.

Riossa debytoinut Laser standard -purjehtija Kaarle Tapper ja Laser radialin nuorten maailmanmestari Monika Mikkola kehittyvät tasaisesti kohti maailman kärkeä.

Niki Blässarin kanssa Rioon 470-luokassa tähdännyt, Lontoon olympiamitalisti Mikaela Wulff ja Camilla Cedercreutzin kanssa Suomea Riossa 49er FX -luokassa edustanut Noora Ruskola ovat yhdistäneet voimansa.

– Tunnemme toisemme entuudestaan, joten yhteistyömme alkoi sujuvasti. Olemme molemmat energisiä ja täynnä motivaatiota. Yhteiset tavoitteet on siis helppo asettaa. Satsaamme kaikkemme juuri alkaneeseen olympiadiin, Wulff ja Ruskola kertovat.

Kaksikon tilanne on sinänsä harvinainen, että he voivat valita kahden veneluokan väliltä: 49er FX:n ja 470:n. Wulff kilpaili Lontoon olympialaisten jälkeen kauden verran 49er FX -luokkaa Silja Lehtisen gastina.

HSK:n edustajat maajoukkueessa

HSK:ta vuoden 2017 purjehdusmaajoukkueessa edustavat:

  • Tuuli Petäjä-Sirén, RS:X
  • Kaarle Tapper, Laser standard
  • Joonas ja Niklas Lindgren, 470
  • Mikaela Wulff, 49er FX/470

Kausi alkaa Miamista

Ensimmäinen World Cup purjehditaan Miamissa 22-29.1.2017. Kilpailua voi seurata tapahtuman sivuilta.